PK-yrityksillä, eli pienillä ja keskisuurilla yrityksillä, on jälleen 22.1.2024 alkaen mahdollisuus saada taloudellista tukea aineettoman omaisuuden suojaamiseen ja sen hallinnan kehittämiseen osana Ideas Powered for Business SME Fund -avustusohjelmaa. Tukea myönnetään yrityksille esimerkiksi tavaramerkkien, mallioikeuksien ja patenttien rekisteröintikuluihin. Tuen myöntäjä on Euroopan unionin teollisoikeusvirasto EUIPO. Yritys voi hakea tukea riippumatta siitä, onko se saanut SME […]
Lue lisääImmateriaalioikeudet
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnalta suositus henkilökuvan käytöstä markkinoinnissa
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta tarttui jälleen varsin ajankohtaiseen aiheeseen antaessaan 11.1.2024 suosituksen henkilön kuvan käytöstä markkinoinnissa. Suositus on lautakunnan toinen, sillä tammikuussa 2023 lautakunta antoi suosituksen viherväittämistä. Suositus perustuu kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisääntöjen 14 artiklaan ja laajentaa sitä huomioiden erilaisten nykyaikaisten markkinointialustojen, kuten sosiaalisen median ja vaikuttajamarkkinoinnin, dynaamista luonnetta. Julkaisutilaisuudessa korostettiin, että käsitettä ”markkinointi” tulisi tulkita laajasti. […]
Lue lisääEuroopan unionin datasäädös tuli voimaan – milloin soveltaminen alkaa?
Euroopan unionin datasäädöksen soveltaminen on jälleen askeleen lähempänä, koska datasäädös on tullut voimaan 11.1.2024. Tämä tarkoittaa sitä, että lähtölaskenta datasäädöksen soveltamiseen on alkanut ja seuraavat ajankohdat onkin syytä laittaa muistiin: Datasäädöstä aletaan soveltaa 11.9.2025 Datasäädöksen soveltaminen aloitetaan porrastetusti, mikä antaa organisaatioille jonkin verran joustoa. Ensimmäisessä vaiheessa 11.9.2025 alkaen aletaan soveltaa suurinta osaa säädöksen asettamista oikeuksista […]
Lue lisääTavaramerkki – miten käytät tavaramerkkiäsi oikein?
Jotta onnistuisit säilyttämään tavaramerkkiesi arvon, on sinun hyvä tietää muutama seikka tavaramerkkien käytöstä. Yksin tavaramerkin rekisteröiminen ei riitä yksinoikeuden säilyttämiseen. Tavaramerkkiä tulee nimittäin myös aktiivisesti käyttää liiketoiminnassa, muutoin vaarana on tavaramerkin menettäminen. Ei ole myöskään aivan yhdentekevää, miten käytät yrityksesi tavaramerkkejä. Myös vääränlainen merkin käyttö voi nimittäin pahimmassa tapauksessa johtaa rekisteröinnin menettämiseen. Alle olemme koonneet […]
Lue lisääEuroopan unionin datasäädös hyväksyttiin – mitä tämä tarkoittaa yritysten kannalta?
Datasäädös (Data Act) on osa Euroopan unionin datastrategiaa. Euroopan unionin harmonisointitavoitteena on datasäädöksen osalta ollut varmistaa datan arvon jakautuminen eri toimijoiden välillä, kilpailukykyinen markkina, avoimet mahdollisuudet datavetoiselle innovoinnille ja tehdä pääsy dataan helpommaksi kaikille. Datasäädöksellä vahvistetaan säännöt esineiden internetin (Internet of Things, IoT) laitteiden tuottaman datan käytön osalta. Datasäädöksen keskiössä onkin säännellä sitä, miten käyttöoikeudet […]
Lue lisääUusi artikkelisarja: Data
Data on nykyään keskeisessä roolissa kaikessa liiketoiminnassa. EU on osana digitaalista strategiaansa ehdottanut ja hyväksynyt monia datan käyttöä koskevia säädöksiä, kuten datasäädöksen ja datahallintosäädöksen, joiden tarkoituksena on luoda turvallinen ja oikeudenmukainen digitaalinen toimintaympäristö, jossa muu kuin henkilötietoja koskeva data liikkuu vapaasti. Toimijoiden on tärkeä tunnistaa millaisia käyttäjien tietoja ne käyttävät, sillä säädökset luovat uusia velvollisuuksia. […]
Lue lisääTavaramerkki – minkälainen on hyvä merkki rekisteröinnin näkökulmasta?
Mitä tahansa merkkiä ei ole mahdollista rekisteröidä tavaramerkkinä. Tavaramerkkilainsäädäntö nimittäin asettaa tavaramerkin rekisteröimiselle tiettyjä edellytyksiä. Nämä edellytykset on hyvä huomioida jo varhaisessa vaiheessa, kun tavaramerkkejä ollaan valitsemassa yrityksen käyttöön. Rekisteröintikelvottomien tavaramerkkien käyttöön ottaminen ei nimittäin ole yritykselle eduksi. Mikäli yritys käyttää sellaista tavaramerkkiä, jonka suojaaminen tavaramerkkirekisteröinnillä ei ole mahdollista, syntyy riski siitä, että kolmannet osapuolet […]
Lue lisääTehoa kriittisen tiedon hallintaan liikesalaisuuksien ohjesäännöllä
Liikesalaisuudet ovat yrityksille arvokasta pääomaa ja kilpailuvaltti. Niiden suojaaminen on osa yritysten toimintaa. Kaikilla yrityksillä on sellaista taloudellista ja/tai teknistä tietoa, jonka salassa pitäminen on yrityksen liiketoiminnan kannalta kriittistä ja joka antaa yritykselle kilpailuetua muihin yrityksiin nähden tai jonka tuleminen julkiseksi voi heikentää yrityksen asemaa markkinoilla. Liikesalaisuuksien suojaaminen vaatii ohjeistuksen, joka on linjassa organisaation strategian ja […]
Lue lisääTavaramerkki – mitä hyötyä on tavaramerkin rekisteröimisestä?
Tavaramerkki on tunnusmerkki, joka erottaa yrityksen tuotteet kilpailijoiden tuotteista Tavaramerkin ydinfunktiona on yrityksen tuotteiden ja palveluiden erottaminen toisten yritysten tuotteista ja palveluista. Tavaramerkit siis auttavat yritystä erottumaan kilpailijoistaan. Mieleenpainuva tavaramerkki on usein ratkaiseva tekijä, kun asiakas etsii yrityksen tuotetta muiden vastaavien markkinoilla olevien tuotteiden joukosta. Tavaramerkeillä voidaan toisaalta myös vaikuttaa siihen, minkälaisia mielikuvia asiakkaille syntyy […]
Lue lisääArtikkelisarja tavaramerkeistä
Tavaramerkit yhdessä yrityksen muun aineettoman omaisuuden kanssa voivat muodostaa huomattavan osan yrityksen taloudellisesta arvosta ja liiketoiminnan lähtökohdista. Aineeton omaisuus luo usein yritykselle kilpailuetua suhteessa muihin alan toimijoihin. Tavaramerkeillä on olennainen rooli osana yrityksen aineetonta omaisuutta ja usein tavaramerkki voi olla yksi niistä tärkeimmistä tekijöistä, joka erottaa yrityksen tuotteet ja palvelut markkinoilla toimivien kilpailijoiden tuotteista ja […]
Lue lisää