Lakimiehemme Pauliina Rajala osallistui Muotioikeuden yhdistys ry:n seminaarimatkalle Prahaan 20.-21.10.2023. Seminaarimatka järjestettiin yhteistyössä Tšekin muotioikeuden yhdistyksen (Ústav práva módního průmyslu) kanssa. Kaksipäiväisen seminaarin aikana keskusteltiin sekä ajankohtaisista asioista muotioikeuden alalla että tutustuttiin paikallisten muoti- ja korusuunnittelijoiden työhön.
Perjantaina ohjelma alkoi yhteisen lounaan ja verkostoitumisen merkeissä, jonka jälkeen siirryttiin varsinaisen seminaariohjelman pariin. Perjantain seminaariohjelma piti sisällään esityksiä ja vilkasta keskustelua muun muassa tekoälystä ja muodista, erilaisista liiketoiminnan rahoitusvaihtoehdoista muotialalla, tavaramerkkioikeuden vanhenemisesta second hand -toiminnassa, EU:n jätteitä koskevasta puitedirektiivistä tekstiiliteollisuuden kannalta ja viherpesusta.
Muotialalla tekoälyä voidaan hyödyntää monipuolisesti muun muassa suunnitteluprosessissa, toimitusketjunhallinnassa, markkinoinnissa ja myynnissä, asiakaskokemuksen personalisoinnissa ja trendien ennustamisessa. Myös erilaisen datan kerääminen asiakkaista ja heidän käytöksestään on keskeisessä roolissa erilaisten prosessien optimoinnissa myös muotialalla. Tekoälyä on hyödynnetty myös esimerkiksi muotimallistojen tekstiilisuunnittelussa luomaan erilaisia kuoseja.
Liiketoiminnan rahoittamiselle muotialalla ominaista on se, että suurin osa uransa alkuvaiheessa olevista suunnittelijoista on yksityishenkilöitä, jotka joutuvat tekemään suuria investointeja omasta taskustaan liiketoimintansa alkuvaiheessa ja muunlaisen rahoituksen kuin henkilökohtaisten lainojen saaminen voi olla varsin haastavaa. Myös toiminnan skaalautuvuus on monesti haasteena suunnittelutoiminnan tuottavuuden kannalta, sillä toiminnan laajentaminen muutamien kappaleiden mallistoista satoja tai tuhansia myyntiartikkeleita sisältäviin eriin on erityisen haastavaa silloin, kun suuri osa tuotannosta valmistetaan käsityönä.
Viherpesun osalta keskustelu keskittyi erityisesti ympäristöväittämiin eli väittämiin markkinoidun tuotteen tai palvelun ympäristöystävällisyydestä ja ympäristövaikutuksista sekä niin sanottuihin ”vihreisiin” tavaramerkkeihin.
Lauantaina seminaariohjelma jatkui oikeustapauksia käsittelevällä workshopilla, jossa osallistujat jaettiin pienempiin ryhmiin keskustelemaan viimeaikaisesta muotioikeuden alalle keskeisestä oikeuskäytännöstä, joka käsitteli pääasiallisesti tavaramerkkioikeudellisia asioita.
Workshopin jälkeen osallistujat tutustuivat SMETANAQ Showroomiin, jossa oli esillä ja myynnissä paikallisten koru- ja muotisuunnittelijoiden töitä. Lopuksi seminaariseurue kävi vielä Museum Kampassa tutustumassa Fashion Paradox -näyttelyyn, joka esitteli eri aikakausien muotisuuntauksia yhdistettynä maalaustaiteeseen.