
Kuva: Willfried Wende / Unsplash
PK-yrityksillä, eli pienillä ja keskisuurilla yrityksillä, on jälleen 3.2.2025 alkaen mahdollisuus saada taloudellista tukea aineettoman omaisuuden suojaamiseen ja sen hallinnan kehittämiseen osana Ideas Powered for Business SME Fund -avustusohjelmaa. Tukea myönnetään yrityksille esimerkiksi tavaramerkkien, mallioikeuksien, kasvilajikkeiden ja patenttien rekisteröintikuluihin. Tuen myöntäjä on Euroopan unionin teollisoikeusvirasto EUIPO. Tukihakemuksen voi tehdä joko yritys itse tai sen puolesta toimiva asiamies.
EU-tavaramerkkien ja kansallisten suomalaisten tavaramerkkien viranomaismaksuista voi säästää jopa 75 %. Kansainvälisten hakemusten tuki on enimmillään 50 % virastomaksuista. Tavaramerkkejä koskeva hakijakohtainen tuki on kuitenkin enimmillään 700 euroa/vuosi. Rahaston avustuksia on tarjolla vain rajallisesti ja ne myönnetään hakujärjestyksessä.
Kuka voi hakea?
Tukea voivat hakea Euroopan unioniin sijoittuneet pk-yritykset, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa. Tukea voi hakea vuonna 2025, vaikka sitä olisi hakenut jo aiempina vuosina, ja lisäksi etuna toistuvaishakijoille on tarjolla nopeutettu hakemusprosessi.
Miksi hakea?
Aineettomien oikeuksien merkitys on kasvanut, ja nykyään IPR-kysymykset koskettavat lähes jokaista yritystä. Immateriaalioikeuksien nykyistä tehokkaampi suojaaminen ja hyödyntäminen tarjoavat yrityksille tärkeää taloudellista hyötyä. IPR:t ovatkin merkittävä osa yritysten kilpailukykyä. EUIPO:n tutkimuksen mukaan startup-yritykset, jotka omistavat patentteja tai tavaramerkkejä onnistuvat jopa kymmenen kertaa paremmin rahoituksen varmistamisessa. Tehokkaalla suojalla, yritys voi estää ainutlaatuisten ideoidensa, tuotteidensa tai palveluidensa luvattoman käytön. Jos immateriaalioikeudet jätetään suojaamatta, on vaarana, että kilpailijat voivat hyödyntää niitä ja vahingoittaa yrityksen liiketoimintaa.
Asiantuntijamme antavat mielellään lisätietoja ja vinkkejä avustuksen tehokkaaseen hyödyntämiseen liiketoiminnassa. Avustamme lisäksi tavaramerkki- ja mallioikeushakemusten tekemisessä sekä itse tuen hakemisessa.
Pamela Lönnqvist
Kirjoittaja:
Asianajaja Pamela Lönnqvist toimii HH Partnersin IPR-tiimin vetäjänä painopistealueinaan immateriaali- ja markkinointioikeudelliset sopimus-, riita- ja rikosasiat sekä tavaramerkkiasiamiestehtävät. Pamela toimii Suomen AIPPI ry:n rahastonhoitajana.